Kalaliike kolmannessa polvessa

Tuoretta kalaa Keski-Suomen vesistä

Mennään ajassa taaksepäin vuoteen 1929. Kaarlo Erik Mäkinen saapui länsirannikolta Jyväskylän torille myymään silakkaa. Kauppa kävi hyvin, joten Kaarlo päätti jatkaa torimyyntiä kasvavassa sisämaan kaupungissa. Kalamyynti oli miehellä verissä. Hänen veljellään oli ollut Porissa kalaliike jo pitkään ja sukulaisia toimi samalla alalla myös Seinäjoelle, Tampereella, Lahdessa ja Helsingissä.

Kolmannessa polvessa
Liki 90 vuoden jälkeen Kalaliike Mäkisen vetovastuu on siirtynyt kolmannelle polvelle.
– Olimme nuorina auttamassa vanhempiamme kaikki kesät ja sesongit, joten sukupolvenvaihdos oli luonteva ratkaisu. Olemme ylpeitä juuristamme ja suvun perinteistä, Kaarlon pojan lapset Ursula Rautell ja Mika Mäkinen kertovat.

– Avasimme kivijalkamyymälän Jyväskylän Kauppakadulle samana vuonna, jolloin vetovastuu siirtyi meille. Torimyyntiä jatketaan edelleen kesäisin.

Säiden armoilla
Kalaliike Mäkisen tiskissä on syksyisenä arkipäivänä tarjolla monenmoista kotimaista kalaa, muun muassa muikkua, kuhaa, siikaa, ahventa, haukea ja lohta – kokonaisena, fileoituna ja pidemmällekin jalostettuna.
– Sopimuskalastajamme toimittavat meille esimerkiksi keskisuomalaista järvikalaa, josta suurin osa nousee Keiteleestä ja Konnevedestä. Valikoima vaihtelee, koska olemme säiden armoilla. Välillä esimerkiksi kuhaa tulee runsaasti, toisinaan taas ei ollenkaan, Ursula selvittää.

Järvikalaa S-marketeihin
Kuluttajien ohella Kalaliike Mäkisen asiakkaita ovat ravintolat ja kaupat.
– Toimitamme kalaa muun muassa Keskimaan ravintoloihin, eniten Jalo kitchen & loungeen. Tärkeitä asiakkaitamme ovat myös Äänekosken ja Laukaan S-marketit, joihin menee muikkua sekä järvikalaa, jonka fileoimme omin käsin. Vien tuotteet myymälöihin kolme kertaa viikossa ja haen samalla kalastajilta vastapyydetyt saaliit, Mika kuvailee.

Kala kuuluu juhlapöytään
Kalan suosio kuluttajien lautasilla on noussut sitä mukaa, kun lähellä tuotetun ja terveellisen ruoan arvostus on kasvanut. Kala halutaan kuitenkin kotikeittiöön useimmiten käsiteltynä, vähintäänkin fileoituna tai jopa syöntivalmiina.
– Kala oli ennen arkiruokaa, kun taas nyt se kuuluu viikonloppu- ja juhlapöytään. Joulu ja juhannus ovatkin meidän kovimpia sesonkejamme, sisarukset kuvailevat.