Jalo kitchen & lounge: laadukkaat paikalliset tuotteet kuuluvat liikeideaan

Jalossa herkutellaan
laadukkailla lähituotteilla

Jyväskylän suosikkiravintoloihin lukeutuvan Jalo kitchen & loungen olutvalikoimassa etusijalla ovat kotimaiset käsityöläisoluet. Niistä ykköseksi on nostettu paikallisen Panimo Hiisin tuotteet.
– Meiltä löytyy Hiisin olutta sekä hanaversiona että pulloissa, 4–5 erilaista aina yhtä aikaa. Asiakkaamme kysyvät usein paikallista olutta ja sitä meidän ammattitaitoiset baarimestarimme myös mielellään suosittelevat. Paikalliset oluet tarjoavat asiakkaillemme ainutlaatuisia, mieleenpainuvia makuelämyksiä, toteaa Jalon ravintolapäällikkö Jaska Lahti.

Hän on itsekin vaikuttunut paitsi Hiisin omaleimaisista tuotteista, myös panimon ilon tuottamisen tahdosta ja tekemisen tavoista, jotka ovat yhtä intohimoisia kuin Jalon omalla väellä.
– Hiisin uudistuvat, kokeilevat, yllätykselliset ja aidosti erilaiset tuotteet puhuttelevat oluen ystäviä ja edustavat hienosti olutbuumin mielikuvituksellisinta kärkeä, Jaska luonnehtii.

Kalan alkuperä kiinnostaa
Jalossa paikalliset tuotteet näkyvät myös ruokalistalla. Jyväskyläläinen Kalaliike Mäkinen toimittaa ravintolaan lähivesien tuoretta järvikalaa, muun muassa Keiteleen ja Konneveden muikkua.
– Lähiruoan suosio näkyy erityisesti kalassa, jonka alkuperä kiinnostaa asiakkaita kaikkein eniten.

Jälkiruokana tarjoillaan paikallisen Paahtimo Papun kahvia. Jalon suosituimmassa annoksessa, Jalon Burgerissa, on leivonmäkeläisen Jukolan Juuston Aito Cheddaria.
– Myymme noin tuhat Jalon Burgeria kuukaudessa. Kyllä siihen useampi kilo cheddaria saadaan kulumaan.

Iloa asiakkaille
Jaska Lahti korostaa, että Jalossa suhtaudutaan avoimen kiinnostuneesti kaikkiin lähituotteisiin ja niiden käyttämismahdollisuuksiin ruoka- ja juomalistoilla.
– Jos paikallisen tuotteen laatu ja saatavuus ovat kunnossa ja tuote sopii liikeideaamme, se tuo palveluumme aitoa lisäarvoa ja tuottaa aitoa iloa asiakkaillemme.